Timo Ahjotuli on nykyaikainen taiteilija, joka työskentelee veistoksien sekä oman konseptinsa, muraaliveistoksien parissa. Ahjotulella on taustaa puutöistä sekä soittimien rakentamisesta, ja onkin aina tehnyt käsillään. Ahjotulen teokset tutkivat syvempää eksistentiaalista kaihoa, jota ihmiset saattavat kokea arkipäivien taustalla. Ahjotuli ottaa melankolian avosylin vastaan näissä hetkissä ja luo niiden pohjalta kolmiulotteisia teoksia. Visuaalisesti Ahjotuli viehättyy suoraviivaisesta, tehokkaista ja geometrisista teknologian muodoista.
”Teoksen nimi on “Still Trapped in the Mazes You Designed”. Itselleni teoksen muotokieli tulee aina ensin ja ajatusmaailma konkretisoituu vasta luomisprosessin aikana… Teos kuvastaa maailman modernisoitumista ja teknologian hivuttautumista jokapäiväiseen elämään. Yhteiskunnan alati kehittyvä luonne ajatellaan yleisesti ottaen positiiviseksi asiaksi, mutta onkohan kuitenkaan aina näin. Ihminen keksii mitä monimutkaisempia keinoja olla ja kommunikoida toistensa kanssa vaikka lähtökohdat ovat olleet hyvinkin yksinkertaiset. Nykyisen tilan tästä hellittäessä, olemme silti hukassa itse luoduissa sokkeloissamme.”
Instagram: @ahjotuli